Etusivu Yleistä Kilpailuinfo Tulokset Media Jukola Shop Toimitsijat Kumppanit Yhteystiedot
  

Loppuraportti
Jukolakaupan tuotteet myynnissä edullisesti
Tulospalvelun tietokoneet myynnissä
Virkiä-Jukolan löytötavarat, kuvia
Näkemiin Tampere-Jukolassa ensi vuonna!
Jukolan lippu lähti Pirkanmaalle
Viertolan Härkä luovutettiin Kalevalaisille
Kalevan Rasti, Halden SK ja Vehkalahden Veikot palkintopallilla
Palkintojenjakajat valmiina
Haastava maasto ja hieno kilpailu, sanoo Reimo Uljas
Tommi Tölkkö luki Jukolan viestin sanoman
Kalevan Rasti vei Jukolan voiton
Kalevan Rastin johto pitää
Martomaa johtoon
Vehkalahti siirtyi johtoon
Södertälje pysyi johdossa
Södertälje nousi johtoon
Kadotitko jotain
Rasti-Kurikka jatkoi kärjessä
Jukola-saunassa tarkenee
Rasti-Kurikka johtoon
Väki kokoontunut kisa-aukiolle
Jukolan viesti liikkeelle
Katseet kohti Jukolaa
Pakko puristaa
Hetki aikaa hiljentyä
Mediateltassa tungosta
Minna Kauppi jännitti
Asikkala Venlojen ykkönen
Simpsiön maastot haaste Halden SK:lle
Asikkala johdossa ankkuriosuudelle
Suunnistus on Soforin laji
Uusi Venla-sukupolvi kasvamassa
Liisa Anttila heittämällä kärkeen
Angelniemen Ankkuri johti ensimmäisessä vaihdossa
Venlat liikkeelle auringonpaisteessa
Tunnelma tiivistyy
Katajat haittaavat maaston lukemista
Jukola myös netissä, tv:ssä ja radiossa
Ensiaputeltta mediateltan takana
Jukolassa aamupäivän valmistelut vauhdissa
Jukolakylässä tuulee
Kisalehti nyt myös pdf-muodossa
Ranskan Gueorgiou Simpsiön valtias
Simone Niggli-Luder vei naisten osakilpailuvoiton
Maailmancup käyntiin karsinnoilla
Maailmancupin tulosseuranta
Maailmancupin osakilpailu tänään
Suunnistuksen superviikko veikkauksessa ja televisiossa
Ilmoittautuminen sulkeutui
Ennätykset uusiksi Virkiä-Jukolassa
Päivän kuva Virkiä-Jukolan nettisivuilla
Virkiä-Jukolassa modernit tietoliikenneyhteydet
900 joukkuetta Venlojen viestissä
Kisakeskus rakentuu talkoovoimalla
Uusi kiertopalkinto saapui Lapualle
Virkiä-Jukolaan ennätysosanotto
Jokilaiva Lapuanjoella Jukolan aikana
Kova tie maailman huipulle -seminaari 15.6.
Pääsihteeri Botnia-TV:llä
Marimekko mukana Virkiä-Jukolassa
Normaali ilmoittautuminen päättyi
Virkiä-Jukolaan edullisesti junalla
TV-tuotanto katsasti kisamaaston
10 000. suunnistaja Ruotsista
Kilpailutekniikka: J-P Sorvisto
Ratamestarin haastattelu
Puolustusvoimat vahvasti mukana Jukola-yhteistyössä
Ratamestari Heikki Hautala
Joukkueiden välinen yhteistyö tarkkailussa Virkiä-Jukolassa
Suunnistusliitto luottaa Virkiään
Jukolan videokilpailun tulokset
Kohti Jukolan tuplaa?
Virkiä-Jukolaan tulossa ennätysosanotto
Yli 800 joukkuetta ilmoittautunut
Lunta
1000 suunnistajaa ilmoittautunut
Kilpailukutsut postitettu
Talkooasun malli nähtävillä
Virkiä-Jukolan radat hyväksytty
Jukola esillä Matkamessuilla
Lumetonta
Norjalaisvalvoja: Lapualle monipuolinen maailmancup
Virkiä-Jukolan ilmoittautuminen avattu
Jukola-kokous keräsi Lapualle yli sata henkilöä
Nostars -ensimmäinen joukkue-
Kaupunginvaltuusto valmistautuu Jukolaan lukemalla Seitsemää veljestä
Piispa Virkiä-Jukolan suojelijaksi
Valvoja: ”Maailmancupin järjestelyt hyvässä mallissa”
Jukolavoittajan mietteitä Virkiä-Jukolasta
Luontoihmiset koolla
Virkiä-Jukola Elixir-ohjelmassa
Jukolan valvoja tarkisti tilanteen
Maailmancupin ohjelma valmistumassa
Kuivuus koettelee Jukolamaastoa
Katariina Suokko pääemännäksi Jukolaan
Ensimmäinen seura harjoitusleirillä
Virkiä-Jukolan kisapuku valittu
Sopimus Virkiä-Jukolan esittämisestä Urheilukanavalla on allekirjoitettu
Kartoitustyö hyvässä vauhdissa
World Cupin järjestelysopimus allekirjoitettiin 18.4.2006
Virkiä-Jukolan yhteyteen maailmancupin osakilpailu
Juha Nivukoski Jukolan pääsihteeriksi
Lumetonta

Kierros Jukola 2007 kilpailukeskuksessa ja maastossa perjantaina 5.1.2007 näytti seuraavanlaiselta. Lunta ei näkynyt missään ja puitteet yösuunnistukselle olivat olemassa jo klo 15.00 Venlojen viestin lähdön aikaan. Jukolan viesti voitaisiin juosta jo nyt lumiolosuhteidensa puolesta ja mikäli viesti juostaisiin nyt, olisi Jukola pelkkää yöosuutta ja sen myös koejuoksijat allekirjoittavat, että vaikeaa olisi...

16.6. klo 23.00 yli 1200 virittynyttä Jukolan Jussia näiden tolppien välissä.

Tässä lähtöalue. Kuva otettu lähtijöiden takaa.

Sillanrunkoa

Eturivi juossut n.30 metriä tähän sillalle. Kestävätkö sillan runkopalkit koko Jussilauman?

Hyväpohjaista nurmilaukkaa

K-pisteelle menevä viitoitus. Virkiä-Jukolassa harvinaisen lyhyt K-viitoitus, n. 250 metriä ja suunnistus alkaa.

Konemiehiä töissä

Pesupaikan nurkilla kaiveltiin parhaillaan viemäreitä maahan.

Nämä putket laitettiin maan alle

Kahdella koneella putkea maahan. Mustaa, harmaata ja punaista putkea. Maa täysin ilman routaa, joten lapiollakin olisi mennyt.

Akun tehtaan skriini tähän

Tuohon puun vasemmalle puolelle tuodaan Tampereelta 40:n neliön screeni viihdyttämään yleisöä ja luomaan jännitystä katsojille.

Vaihtopuomi

Taustalla olevien tolppien väliin sijoittuu vaihtopuomi, josta n. 100 metriä K-pisteelle ja vaativat ykkösrastit odottavat.

Avokalliota

Vieläkin ihmettelykuvaa tammikuulta. Ei lunta.

Venlarasti

Venlojen ratkaisurasti. Kuka ensimmäisenä? Simone, Minna vai joku muu?

Copyright © Lapuan Virkiä 2005Sivusto on toteutettu ja sitä ylläpidetään Soforin iPublisher -julkaisujärjestelmällä.