Virkiä-Jukolan toimistossa Lapualla elettiin ilonhetkiä perjantaina iltapäivällä 2.3, sillä pääsihteeri Juha Nivukosken juuri valmiiksi saama tarkka yhteenveto ensimmäisen vaiheen (1.3 mennessä) ilmoittautumisista ja maksuista tuotti tulokseksi 1338 (786+552) joukkuetta. - Seurasin puoleen yöhön saakka tilannetta, mutta lopullinen määrä oli sittenkin pienoinen yllätys. Virkiä-Jukola lyö hiuksen hienosti kahden edellisen Jukola –järjestäjän määrät, kun Salo-Jukolassa ja Sippu-Jukolassa kirjattiin ensimmäisessä ilmoittautumisessa 1323 ja 1313 joukkuetta.
Kun Salossa lopullinen ilmoittautuneiden joukkueiden määrä oli 2233 (1362+871) ja Anjalankoskella 2217 (1356+861), niin Lapuan Simpsiölle on lupa odottaa ennätysmäärää joukkueita. - Emme hätkähdä ennätystä, sillä teimme jo vuoden 1979 Jukolan viestissä uudet ennätykset niin jusseissa kuin venloissakin, muistutti toista kertaa Lapualla Jukolan viestin kilpailunjohtajana toimiva Ilpo Pajula. Mies muisteli ilmoittautuneiden miesjoukkueiden määrän ylittäneen silloin ensimmäisen kerran 600 ja lähteneiden naisjoukkueiden 200. Pikaisella laskutoimituksella voi todeta, että Simpsiölle 16-17.6 starttaavien joukkueiden määrä on 28 vuodessa lähes kolminkertaistunut. Nivukoski kertoi, että ilmoittautumisessa siirrytään nyt ns. normaaliin osanottomaksuun, joka on voimassa 15.5 asti. Sen jälkeen voi vielä jälki-ilmoittautua korotetulla maksulla. 
|