Virkiä-Jukolan ensimmäinen joukkue Mikkelistä
Mikkeliläinen Nostars oli ensi vuoden Virkiä-Jukolan ensimmäinen ilmoittautunut joukkue. Kilpailukutsu julkaistaan ensi viikolla, mutta Nostars otti hieman ennakkoa ja ilmoittautui suoraan Jukolatoimistolle.
Nostarsin kapteenin Janne Syrjäläisen mukaan Nostars on kaveriporukka, jota yhdistää rakkaus suunnistusharrastukseen sekä läheiset ystävyyssuhteet. "Suuri osa meistä tuntee toisensa jo ala-asteiästä. Meillä on myös melkein kaikilla kilpasuunnistustausta 20-vuoden takaa" kertoo Syrjäläinen.
Syrjäläinen lisää vielä, että Jukolan Viesti on eräänlainen vuoden kohokohta ja hyvä haaste fyysisen kunnon parantamiseksi. Monilla Nostarsin jäsenillä on opinnot takana, perhe perustettu ja "lisäpainoa" hankittu, joten Jukolan Viesti on sopiva haaste urheilemiselle. Nostarsin porukka on joukkue, joka harrastaa muutakin yhdessä ja kannustaa toinen toisiaan. Eli sitä parasta tutun porukan joukkuehenkeä.
Nostarsin miesjoukkue osallistui ensimmäistä kertaa Jukolaan v. 2002 Asikkalassa. Sijoitus oli tuolloin 376. Naiset tulivat mukaan vuonna 2004 Jämillä, josta paras sijoitus 371. Tämän vuoden Salo-Jukola toi Nostarsin miesjoukkueelle parhaimman sijoituksen, 240. Nostarsin joukkuetta Salossa kävi tevehtimässä mm. itse suunnistuksen maailmanmestari Jani Lakanen, joka piti tärkeänä joukkueen yhtenäisyyttä ja hauskaa meininkiä.
Virkiä-Jukola tulee olemaan Nostarsille Juhla-Jukola, koska se oli osalle jäsenistä ensimmäinen Jukolan viesti. "Vuonna 1979 olin 12-vuotias. Nyt samassa paikassa, Simpsiön rinteillä, on todella hienoa olla yli kahdenkymmen vuoden jälkeen myös suunnistajana, osallistumassa itse. Virkiä-Jukola on meille kaikille yksi kesän odotetuimmista tapahtumista. Olemme siellä yhtenä suurena perheenä, nauttien Jukola-hengestä, harrastuksestamme ja ystävyydestämme " toteaa Nostarsin Janne Syrjäläinen innokkaasti.
Syrjäläisen lauseista huokuu todellinen Jukolayön joukkuehenki. Jukolatoimisto jää innolla odottamaan Nostarsin otteita tulevassa Virkiä-Jukolassa.
Nostarsin www-sivut: http://www.nostars.net
|